Syntymäpäiväkortti

Olipa kerran poika, joka sai isältään syntymäpäivälahjaksi filmikameran.

Kamera avasi tälle 13-vuotiaalle pojalle maailman, jota katsottiin ulkopuolelta kameran etsimen läpi. Se näytti pojasta kovin erilaiselta, kuin se maailma mihin hän oli tottunut katsellessaan sitä pelkästään omien silmiensä avulla. Tällä hyvin yksinkertaisella kameralla poika aloitti jotain sellaista, joka tulisi kulkemaan mukana läpi koko hänen elämänsä.

Kameran etsimen läpi poika pystyi itse päättämään mitä halusi milloinkin nähdä, kokea ja tuntea juuri sillä hetkellä. Paperille suurennettujen valokuvien saapuminen kesti tuolloin viikkoja. Ne olivat pojan ja hänen perheensä varoihin suhteutettuna varsin kalliita.


Omakuva 1987

Kasa valotettuja filmirullia odotti useasti tilaisuutta päästä kehitettäväksi.

Onnistunut paperille tulostettu kuva oli konkreettinen esine, jonka avulla pystyi palaamaan siihen hetkeen, jossa se oli etsimen läpi vangittu ja siksi pojalle tärkeä.

Vuodet vierivät, mutta valokuvaus pysyi mukana välillä toki hiipuen, mutta sitten taas uudestaan syttyen uuteen merkittävään rooliin pojan elämässä. Pojan kasvaessa mukaan tuli järjestelmäkamera, valokuvien suurentaminen ja kehittäminen koulun yhteydessä toimivassa valokuvauskerhossa.


Cows ass

Valokuvaamisen digitalisoituminen oli ensimmäisen kameran jälkeen seuraava todella merkittävä tapahtuma.

Kuvien määrää ei enää mikään rajoittanut ja omalla tietokoneella tehtävä kuvankäsittely antoi aivan uuden mahdollisuuden ja maailman luoda valokuvia. Tulostimet kehittyivät ja kuvasta saattoi tulostaa aivan heti paperisen valokuvan. Reissut pitenivät ulkomaille ja kamera kulki niillä aina mukana.


Ensimmäinen lento

Kuvausprojektien aiheet monipuolistuivat jatkuvasti. “Ensimmäinen lento” on kuvattu vanhassa Kar-Air Oy:n Douglas DC-3A lentokoneen matkustamossa, joka tällä hetkellä on Suomen Ilmailumuseossa Vantaalla.


Coyote Road

Matkat Yhdysvaltoihin tuottivat kuvamateriaalia, joista muutamaa kuvaa on verrattu valokuvaaja Ansel Adamsin töihin. Nevadassa vuonna 2008 otettu “Coyote Road” on näistä eniten yhdysvalloissa huomiota saanut teos.

Kuva syntyi osittain sattumalta ja osittain selkärankaan iskostuneen tavan takia katsella ajaessa säännöllisesti taustapeiliä. Pitkällä Nevadan autiomaan suoralla taustapeilissä näkyi liikettä. Kojoottilauma oli autoni ohi mentyä päättänyt ylittää tien. Jarrutin nopeasti tien reunaan ja ryntäsin kamerani kanssa ulos. Ehdin juuri ja juuri samaan muutamia ruutuja lauman tien ylityksestä.

Ruutu lauman perää pitävästä kojootista valikoitui näistä parhaimmaksi. Aurinko joka paistaa aivan ylhäältä taivaalta ja utu luovat kuvaa valon, jonka seurauksena kojootilla ei ole varjoa laisinkaan.


High Country News kansikuva

Nevadassa Area 51:n lähellä ottamani kuva valittiin vuonna 2015 Länsi-Yhdysvalloissa julkaistavan laajalevikkisen High County Newsin (www.hcn.org) matkailua käsittelevän erikoisnumeron “STRANGERS IN A STRANGE LAND” kansikuvaksi.

Samaisen lehden sisäsivuilla on myös pieni artikkeli minusta ja valokuvistani.


Teemu Tuuloskorpi

Teemu Tuuloskorpi

+358 50 567 0211 – teemu.tuuloskorpi@tuuloskorpi.fi

Tarina jatkuu…